Hei vaan maanantai-iltaan! Takana ihana kuntosali-circuit tunti ja kaloreita paloi kokonaiset 400kcal tunnin aikana. Syysväsymys painaa edelleen päälle ja ennen tuntia oli taas sellainen olo että ei, en mä jaksa, mä haluan vaan jäädä kotiin makaamaan! Tosi väsynyt oon ollu tämän päivän ja varmasti vaikuttaa vielä vapaa viikonloppu, mikä meni mässäilyn merkeissä ja Viron tuliaisia maistellen... Vaan niin päätin että paskat, kyllä mä lähen, ja kannatti! Kyllä oli taas niin tyytyväinen olo, kun pääs kuntoilemaan :)
Tästä tulikin mieleen kirjoittaa ajatuksia motivaatiosta ja liikunnan ilon löytämisestä. Kuten olen jo aikaisemmin maininnut, niin olen koko aikuisikäni aloittanut laihdutuskuureja vuoden vaihtuessa, syksyn tullessä, kevään koittaessa. Viikon ehkä olen jaksanut olla, kunnes ei ole itsekuri pitempään riittänyt. Nuorempana laihdutin 6kg noin neljän kuukauden aikana, se on suurin laihdutettu määrä mitä olen kuurieni aikana saanut laihdutettua.
Mikä mut on nyt saanut pitämään yllä uusia tapoja ja harrastamaan liikuntaa? Mistä tämä motivaatio nyt on löytynyt ja itsekuri? Sitä samaa ihmettelen itsekin, että mitä ihmettä tämä oikein on?!? Tätä kovasti pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että ehkäpä tämä kokemani ikäkriisi on tämän kaiken motivaation takana. Blogin kuvaustekstissäkin se jo mainitaan; lähes kaikki on jo "hankittuna" mitä yleensä elämältä vaaditaan; mies, talo, työpaikka. Niitä ei paljon voi muuttaa... Tai no, tokihan voi, mutta kun ei tarvi! Mutta itseäni voin muuttaa. Itseeni en ole tyytyväinen tällaisena kuin olen, hikoavana, huonokuntoisena läskinä, jonka nykyinen kunto ei varmasti jaksa hoitotyötä tehdä eläkeikään saakka. Haluanko olla tällainen loppuelämäni? NO EN!
Kaiken takana on oikeastaan ollut päätös: mä haluan muuttua ja mä voin myös sen tehdä. Helppoa ei alku ollut, mutta tällä kertaa päätös oli niin pysyvä että sen voimilla pääsin alun vaikeuden yli. En halunnut heti luovuttaa ja antaa taas ihmisille kuvaa, että siinä taas yks perinteinen laihduttaja, joka ensimmäisten päivien jälkeen repsahtaa.
Yhtä blogia haluan kiittää, mistä sain aluksi ja saan edelleen motivaatiota tähän hommaan;
Too big to be me. En muista yhtään mistä blogin löysin, vaan niin jäin sitä lukemaan, aivan alusta saakka. Ja voi jessus minkä muutoksen mimmi on tehny. Tuollasia ennen-jälkeen-kuvia mäkin haluan esitellä sitten muutamien kuukausien päästä! Vaikka elämäntilanteet on meillä erilaiset, niin samoissa mitoissa ollaan aloitettu ja toivottavasti mä olen tovin päästä samoissa mitoissa kuin hän.
Liikunnan harrastamiseen mulla on aina ollut viha-rakkaus-suhde; välillä
saan kausia, että ehkä n. vajaan kuukauden jaksan harrastaa, kunnes
inspis lakkaa ja sohva voittaa. Nyt ei tuollaista oloa ole tullut
oikeastaan lainkaan vastaan. Ehkä tällä kertaa suhtaudun liikuntaan
erilailla. En pidä sitä pakkopullana, vaan oikeasti hauskana hommana,
jossa voin kehittyä ja josta saan hyvän olon. Yhden pump-tunnin jälkeen
huomasin, että hei, en ole tuntiin ajatellut niitä ikäviä asioita, joita
koko päivän olin murehtinut. Liikunnan harrastaminen sai mut unohtamaan
ne asiat kokonaan!
Kaikista tärkeintä on ollu se, että oon löytäny ne omat lajit joista tykkään; body pump ja kuntosali. Varsinki pumppiin oon ihan rakastunu ja odotan niitä tunteja kovasti. Tulevia spinning-tunteja odotan jännittyneenä, että mitä mieltä niistä oon; onko ne vielä liian rankkoja mun kunnolle? Sitä ehkä eniten pelkään.
Näitä ajatuksia olen tovin jo pohtinut ja nyt ne haluan jakaa myös muille. Sitä, mitä olen kuuluttanut kanssalaihduttajille on: tämä on elämäntapamuutos! Ei dieettejä, ei kuureja, ei mitä ihmeellisimpiä pussikeittoja. Niillä ehkä laihdut, mutta millä tuloksin? Luuletko pysyväsi 10 kiloa laihempana, jos syöt kuurin jälkeen edelleen samallalailla kuin 10 kiloa lihavempana? Minä vastaan että ET!
