Tervetuloa blogiini! Blogi on päiväkirjani laihduttamisesta ja elämäntapamuutoksesta, jonka aloitin 29.7.2020. Olen 30-vuotias nainen ja perheeseeni kuuluu avomies sekä kissa. Lihavuus on alkanut jo vaikuttamaan yleiseen hyvinvointiini, joten asialle on jotain tehtävä jo terveyden vuoksi.

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Uusi tavoite, uudet kuviot

Taas yksi kesäloma ohi ja taas suunnitelmat laihduttaa. Nyt on pakko jo jotain tehdä, paino vain nousee ja olo huononee! Tämä blogi on vanha, edelliseltä laihdutusrupeamalta peräisin. Silloin sain laihdutettua lähes 20kg, mutta nämä kilot ovat tulleet takaisin korkojen kera. Nyt painan enemmän kuin milloinkaan, ja sadan kilon raja on mennyt rikki. Alle satakiloiset punnitaan neuvolassa, heh heh ja silleen :)

Tuttuun tyyliin aloitan tavoitteiden asettamisella. En tiedä, laitanko liian tiukat rajat itselleni, aina kun sanotaan ettei laihduttaminen hetkessä käy. Katsotaan miten käy, kyllähän tavoitteita ihmisellä täytyy olla!

ALOITUSPAINO 22.6.2019: 102,1 kg
VÄLITAVOITE 1: HEINÄKUUN LOPUSSA: 100 kg
VÄLITAVOITE 2: SYYSKUUN LOPUSSA 95 kg
VÄLITAVOITE 3: MARRASKUUN LOPUSSA 90 kg
VÄLITAVOITE 4: TAMMIKUUN LOPUSSA: 85 kg
VÄLITAVOITE 5: MAALISKUUN LOPUSSA: 80 kg
VÄLITAVOITE 6: TOUKOKUUN LOPUSSA: 75 kg
LOPULLINEN TAVOITE 22.6.2021: 70 kg

Punnitus aina joka viikko perjantaisin.


MITTAUKSET 23.6.2020:
Vyötärö: 101 cm
Lantio: 126 cm
Reisi: 75 cm
Käsivarsi: 37 cm

Mittaukset ja kuvien otto kahden kuukauden välein.

VARTALOKUVAT 102,1 KG:


perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ensimmäinen virallinen punnitus

Tänään oli ensimmäinen virallinen punnituspäivä. Kuten viimeksikin, niin edelleen pidän perjantain punnituspäivänä ellei töiden takia tarvitse vaihtaa toiseen.

Puntari näytti 95,9kg eli pudotusta on tullut 400g parissa päivässä. Ensi perjantaita siis odotellen mitä puntari silloin näyttää, kun tulee oikeasti viikko väliä. 😊

Tosi ärsyttävä muuten tämä bloggerin sovellus kun kuvia ei saa ko vasta loppuun, höh 😕 ja tuokin kuva on väärinpäin. Mutta näkeehän siitä sen pääasian eli painon.

torstai 30. kesäkuuta 2016

Mittoja

Hei vaan! Täällä porskutetaan innolla eteenpäin. Kolmas päivä alkoi juuri ja kyllä on sanottava että nälkä on. Vaan onko se oikeaa nälkää? Epäilen ettei tai saattaahan se ollakin, onhan vatsalla taas tottuminen siihen ettei sitä kokoajan täytetä.

Löysin sen mittanauhankin! Se oli vaatehuoneessa sukkakorissa, heh... taisi unohtua sinne kun mittoilin kerran vaatteita face-kirpparille. Mutta nyt on otettu rupista mitat ja ne ovat seuraavat:

Vyötärö: 100cm
Maharöllykkä: 116cm
Lantio: 120cm
Reisi (oikea): 73cm
Käsivarsi (vasen): 34cm

Eniten pistää silmään tuo reiden mitta. Sehän on samaa luokkaa kuin pitäisi vyötärönympärys olla?? Onkohan kenelläkään muulla yhtä isoja, läskisiä reisiä?!

Noh, ei se mitään. Kyllä ne tuosta pienenee vielä 💪

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Totuuden hetki

Heti herättyä muistin että ai niin, tänään on se kohtalon hetki milloin totuus valkenee... Valitettavasti en löytänyt mittanauhaa mistään, se täytyy etsiä jotta saa rupin mitat tietoon.

Puntarille menin aamupesujen ja -pisujen jälkeen. Tulokseksi tuli..... 96,3kg. Painoindeksi 33,3 eli merkittävä lihavuus.

No, ei kait siinä sitten. Kiloja kaksi enemmän kuin kolme vuotta sitten. Satanen paukkuu just kohta jos tälle asialle ei tapahdu mitään.

Tästä se lähtee. Fat, I'm gonna burn you!!

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Nyt vituttaa

Moi vaan pitkästä aikaa!

Siitä onkin hetki kun viimeksi tänne on tullut kirjoitettua. Kuten arvata voi, niin elämäntaparemontti on mennyt kankkulan kaivoon ja pahasti. Tällä hetkellä tunteet on samat kuin silloin kolme vuotta sitten, kun muutoksen aloitin. Vihaan ulkomuotoani, vihaan sitä kun mikään ei mahdu päälle eikä näytä hyvältä. Ennen kaikkea olen niin pettynyt itseeni, etten tässäkään onnistunut.

Kaikki pudotetut kilot ja sentit ovat palanneet takaisin. Ja veikkaan että jopa lisäkilojen ja -senttien kanssa. Syön mitä sattuu ja milloin sattuu. Salaatit ei maistu ja ruokaa on haettava lisää vaikka vatsa huutaa kylläisyyttä. Eli samojen ongelmien äärellä olen kuin kolme vuotta sitten. Mikään ei ole muuttunut. Miksi en opi?

Mistä nämä huonot tavat johtuvat? Ehkä mun pitäisi paneutua niihin syihin enemmän kuin että alan vaan laihduttamaan. Jostainhan nämä huonot tavat ovat tulleet ja joku niihin on syynä. Syömishäiriö? Vai onko se vain liian helppo syy? En opi koska olen sairas? Jospa kyse onkin vain laiskuudesta?

Huomenna on jännittävä päivä. Aidon punnita itseni monen kuukauden jälkeen ja ottaa mitat. Olen jo varautunut karuihin lukuihin... Huomisesta lähtien alan taas petrata ja ottaa homman haltuun. Se on pakko!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Onko jees homma olla lihava?

Viime viikko meni rennolla kaavalla enkä edes puntaroinut itseäni. Olin pari päivää liiton koulutuksessa Vantaalla ja liittohan tarjosi hyvät pöperöt ja pitihän sitä iltaa istua karaokebaarissa. Viikonloppuna vielä kotopuolessa lähdin viihteelle ja rapularuokaa tuli haettua. Enkä tunne huonoa omaatuntoa. Harvemmin noita erikoistilaisuuksia on mulla ja viihteellä käynti on myös harvempaa herkkua, joskus tulee käytyä enemmän ja joskus vähemmän. Tammikuu meni tipattomalla, ihan sen vuoksi että olin töissä viikonloput :D Nyt oon ollu kaks viikkoa lomalla, maanantaina taas arkeen paluu. Tällä viikolla syönnit on menny ihan jees, mutta liikunnasta oon pitänyt paussia. Loman jälkeen ois tarkotus aloittaa salilla käynnit.

Noh, se mun kuulumisista! Näin vapaalla ollessa aika meinaa käydä välistä pitkäksi (eikä haittaa ollenkaan!!) ja netissä tulee sitten surffailtua aika lahjakkaasti. Suurinta hupia mulle tuottaa Kaksplussan foorumi, voi taivas niitä keskusteluita siellä mitä jotkut peelot välistä kirjoittelee :D Tosin on siellä asiaakin ja nyt yksi keskustelun avaus herätti mun mielipiteet:


Olen ihan seurannut kaupoissa yms. paikoissa, joissa lapsia paljon liikkuu. Lasten ylipaino on todellista. Miten jotkut vanhemmat päästävät lapsensa lihomaan? Siis alle kouluikäisen ruokavalioon voi varmasti puuttua. Ja vielä pienen koululaisenkin. Kyllä se lihottava tekijä on sen ylipainoisen lapsen vanhemmat. Ja vanhemmat myös itse ylipainoisia. Minusta jo pienikin ylipaino lapsella on paha juttu. Ongelma kasvaa kuin lumipallo iän myötä. Nykyään on kaikkea niin paljon helpommin saatavilla kuin meidän lapsuudessamme. Meillä oli ainakin karkkipäivä ja samoin on omilla lapsillani. Sipsit yms. kuuluvat vain juhliin ja erityistilaisuuksiin jos sinnekään. Pikaruokaa pitäisi tarjota vain harvoin. Kunnon kotiruokaa ja kasviksia ja hedelmiä. Miksi se on niin vaikeaa?

Täysin saman havainnon olen itsekin tehnyt, ihan omaan lähipiiriin kuuluvasta lapsestakin. Ja sattumoisin olen tätä asiaa itsekseni mietiskellytkin, kun olen seurannut kylillä ja oman veljen kautta tutustunut hänen kavereihin, jotka ovat yläasteikäisiä ja vähän vanhempia. Iso osa tuon ikäisistä tytöistä on lihavia, enemmän tai vähemmän. Muistan, että silloin kymmenen vuotta sitten (oonko jo niin vanha??) kun itse olin yläasteella, niin ne lihavat tytöt ja pojat oli niitä nössöjä hissukoita, joista ei juurikaan välitetty ja seurustelukumppanista oli turha haaveillakaan. Nyt nämä lihavat tytöt kuuluvat siihen pissis-porukkaan, suosittuihin tyttöihin joilta ei poikia puutu.

En nyt sano, että tuo toiminta mitä ennen oli, niin olisi ok. Ihmettelen vain tätä muutosta lyhyessä ajassa. Nykyään joka puolelta toitotetaan, että lihavuus on ok, olet hyvä juuri niine läskeineen joita sulla on ynnä muita mantroja. Eikä niissä mitään pahaa ole. Jokaisen pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, sillä jokainen meistä on arvokas. Olit sitten lihava tai laiha. Mutta itse en ainakaan ole hyväksynyt itseäni lihavana. En ole yhtään tyytyväinen itseeni, kun ei vaatteet mahdu päälle, sovituskopissa tulee aina tuskanrääky kun ei nämäkään housut mahtuneet päälle, en näytä hyvältä alastomana. 

Mua tympäsee tämä nykyinen tyyli, että lihavuutta pidetään hyvänä asiana ja se on hyväksyttyä. Itse oon ollu aikuisikäni lihava ja nyt yritän päästä näistä liikakiloista eroon. Helppoa se on lihoa ja olla välittämättä kunnon ruuasta ja liikunnasta, mutta vaikeaa se on sitte niistä kymmenistä liikakiloista päästä eroon. En usko, että nuo 15-vuotiaat tytöt ovat itseensä tyytyväisiä lihavina. En usko, että kovin moni muukaan lihava on tyytyväinen itseensä. No okei, tätini ei välitä vaikka on reilusti ylipainoinen, mutta se on hyvä homma hänelle. 

Kumpa vain joku sanoisi noille nuorille, että sitten kymmenen vuoden päästä se laihdutus on hankalaa. Pitäisikö kouluissa ruveta valistamaan jo liikalihavuudesta, käyhän siellä valistajia huumeista ja tupakoinnistakin? No okei, en tiedä onko se hyvä asia. Mutta miksei? Monesti törmää siihen, että laihaa, timmiä tai urheilullista ihmistä on okei haukkua rumastikin, mutta lihavasta jos sanot poikkipuolisen sanan niin olet kauhea ihminen. Miksi se on näin?

lauantai 31. tammikuuta 2015

Tammikuun rapotti

Päätin pistää aina joka kuun vaihteessa yhteen kuukauden tulokset ja raportoida menneestä kuukaudesta. Tammikuu on pikkuhiljaa takana ja perjantaina oli taasen punnituspäivä ja kuukausittaisen vyötärönympäryksen mittaus.

PAINO: 82,9kg
muutos -3,2kg/kk, yhteensä -10,9kg

VYÖTÄRÖNYMPÄRYS: 90cm
muutos -8cm/kk, yhteensä -12cm

Ketutti, vitutti. Tuntui että päivä alkoi niin huonosti. Painoa tullut melkein kilo lisää edellisviikosta, vaikka tämä viikko on tuntunut kaikista vaikeimmalta. Nälkä on ollut, spinning-tuntikaan ei sujunut niin hyvin kuin pitäisi. Turhauttaa ettei tulosta tule nopeammin, vaikka kropassa sitä tavaraa on mistä lähteä. En ollut yhtään tyytyväinen. Mitä helvettiä mun pitää tehdä, kun tuntuu että tämä projekti ei nyt etene niinkuin pitäis?!

Kävin vasiten tutkailemassa syksyn 2013 tuloksia ja huomasin, etteipä se paino silloinkaan ekan kuukauden kohdalla tippunut tuota kolmea kiloa enempää. Mun pitäis olla tuloksiin tyytyväinen, vaan kun en ole ja se sallittakoon mulle. 

Eniten ongelmaa on ehkä tuottanut lounaat ja päivälliset, mitä silloin söisi? Tuntuu että ruoka on niin kuivaa, jos turvaudun noihin valmiiksi tehtyihin makaroni-jauhelihasotkuihin. Haluan kermaisia laatikoita... Broileri ei maistu, en saa siitä hyvänmakuista en millään.

Jotenkin ei nyt fiilikset oo yhtään korkealla tämän suhteen. En aijo luovuttaa, vaan nyt pitäis miettiä että miten tästä eteenpäin.